Eesti alkaa jo sujua, joskin sanavarasto on vaillinainen. Vasta kanadalaisen vaihto-opiskelijan huomio eestiläisistä avasi portit oikeanlaiseen ääntämiseen. Kanadalainen oli nimittäin huomannut, että eestiläiset eivät puhuessaan paljoa suuta auo.
Varsinkin alahuuli tuntuu pysyvän viivasuorana puhuipa eestiläinen mistä tahansa. - En ole vielä nähnyt kiihtynyttä eestiläistä, joten en tiedä, pitääkö ilmiö paikkansa myös tiukissa tilanteissa.
Joka tapauksessa asiointia helpottaa, jos sanoo edes sanasen eestiksi. Toisinaan palvelua ei saa, yrittipä olla kuinka kohtelias tahansa.
Täkäläinen tapa töksäyttää asiakkaalle "ei ole" tuntuu yhä oudolta. Ei minkäänlaisia pehmennyksiä tyyliin "pahoitteluni" jne. Toisinaan myyjä saattaa kohauttaa olkiaan, joten kaiketi se ajaa pahoittelun.
Suomalaisena sitä tottuu kumma kyllä nopeasti toiseen täkäläiseen tapaan. Kaupoissa ei juuri katsota asiakasta silmiin, ja busseissa ei edes vilaista kanssamatkustajaa silmiin. Kun piipahdin Suomessa kotipuolessa, kaupassa myyjä katsoi silmiin ja jopa muut asiakkaat. Heti mietin, onko silmälaseissa jotain vikaa. - Sitten muistin, että Suomessa tosiaan katsotaan ihmistä suoraan silmiin.
Kesti kauan ennen kuin totuin siihen että kaupassa ei anneta vaihtorahaa käteen vaan pistetään tuhkakupin näköiseen astiaan. Eli vältetään kontaktia niin paljon kuin suinkin mahdollista.
VastaaPoista