Kylmää riittää molemmin puolin Suomenlahtea. Jostain syystä pakkanen tuntuu täällä ilkeämmältä, sillä kosteus jäätää kasvot ja turruttaa sormet ja polvet.
Nyt ymmärrän naisten tarpeen kietoutua turkkeihin. Katumuoti näyttää sekoitukselta neukkuaikaa ja Pariisin katuvilinää. Vanhukset ja keski-ikäiset ovat kaivaneet esiin karvareuhkansa ja levittäneet olkapäilleen takin päälle hartiahuivin. Niitä näki täällä reilut parikymmentä vuotta sitten. Mutta mikään ei estä nuoria naisia kulkemasta minihameissa ja ohuissa sukkahousuissa. Ei ainakaan -25 asteen pakkanen. Pitkät saapikkaat ja karvahattu tai löysä villamyssy tosin helpottanevat oloa.
Vähiten näyttää paleltavan turisteja, jotka ovat tulleet Tallinnaan kulttuuripääkaupungin ihmeitä katsomaan. Kaiketi kulttuurin liekki lämmittää heitä sisältäpäin.
Astiakaupan myyjä vakuutti, että helmikuun kahtena viimeisenä viikkona on aina kovimmat pakkaset Tallinnassa. Sitten se hellittää. Saapa nähdä.
lauantai 19. helmikuuta 2011
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Puhumisesta ja suoraan katsomisesta
Eesti alkaa jo sujua, joskin sanavarasto on vaillinainen. Vasta kanadalaisen vaihto-opiskelijan huomio eestiläisistä avasi portit oikeanlaiseen ääntämiseen. Kanadalainen oli nimittäin huomannut, että eestiläiset eivät puhuessaan paljoa suuta auo.
Varsinkin alahuuli tuntuu pysyvän viivasuorana puhuipa eestiläinen mistä tahansa. - En ole vielä nähnyt kiihtynyttä eestiläistä, joten en tiedä, pitääkö ilmiö paikkansa myös tiukissa tilanteissa.
Joka tapauksessa asiointia helpottaa, jos sanoo edes sanasen eestiksi. Toisinaan palvelua ei saa, yrittipä olla kuinka kohtelias tahansa.
Täkäläinen tapa töksäyttää asiakkaalle "ei ole" tuntuu yhä oudolta. Ei minkäänlaisia pehmennyksiä tyyliin "pahoitteluni" jne. Toisinaan myyjä saattaa kohauttaa olkiaan, joten kaiketi se ajaa pahoittelun.
Suomalaisena sitä tottuu kumma kyllä nopeasti toiseen täkäläiseen tapaan. Kaupoissa ei juuri katsota asiakasta silmiin, ja busseissa ei edes vilaista kanssamatkustajaa silmiin. Kun piipahdin Suomessa kotipuolessa, kaupassa myyjä katsoi silmiin ja jopa muut asiakkaat. Heti mietin, onko silmälaseissa jotain vikaa. - Sitten muistin, että Suomessa tosiaan katsotaan ihmistä suoraan silmiin.
Varsinkin alahuuli tuntuu pysyvän viivasuorana puhuipa eestiläinen mistä tahansa. - En ole vielä nähnyt kiihtynyttä eestiläistä, joten en tiedä, pitääkö ilmiö paikkansa myös tiukissa tilanteissa.
Joka tapauksessa asiointia helpottaa, jos sanoo edes sanasen eestiksi. Toisinaan palvelua ei saa, yrittipä olla kuinka kohtelias tahansa.
Täkäläinen tapa töksäyttää asiakkaalle "ei ole" tuntuu yhä oudolta. Ei minkäänlaisia pehmennyksiä tyyliin "pahoitteluni" jne. Toisinaan myyjä saattaa kohauttaa olkiaan, joten kaiketi se ajaa pahoittelun.
Suomalaisena sitä tottuu kumma kyllä nopeasti toiseen täkäläiseen tapaan. Kaupoissa ei juuri katsota asiakasta silmiin, ja busseissa ei edes vilaista kanssamatkustajaa silmiin. Kun piipahdin Suomessa kotipuolessa, kaupassa myyjä katsoi silmiin ja jopa muut asiakkaat. Heti mietin, onko silmälaseissa jotain vikaa. - Sitten muistin, että Suomessa tosiaan katsotaan ihmistä suoraan silmiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)